Terroristit ovat yleensä jo toisen tai kolmannen polven siirtolaisia, mutta he eivät ehkä tunne olevansa ranskalaisia tai belgialaisia. Heidän vanhempansa ovat aikanaan muuttaneet töiden perässä maahan paremman elämän toivossa, mutta nämä pojat eivät tunne kuuluvansa enää vanhempiensa kulttuuriin, mutta heitä ei myöskään hyväksytä uuden kotimaan täysivaltaisiksi kansalaisiksi. He saattavat tuntea kantaväestön taholta hienovaraista ylenkatsetta. He joutuvat asumaan köyhtyneissä asuinkortteleissa, joissa tapaavat itsensä kaltaisia ajelehtijoita, jotka sortuvat pikkurikollisiksi, kun eivät ole saaneet kunnon työtä tai eivät ole jaksaneet opiskella.
Mieheni kautta juurruin tuohon maahan ja tutustuin belgialaiseen mentaliteettiin ja elämäntapaan. Jo silloin huomasin, että Belgian ongelmana on maan jakautuminen niin selkeästi kahteen eri kielialueeseen: ranskankieliseen Walloniaan ja hollanninkieliseen Flanderiin. Viranomaisten puuttuva ja epätäydellinen kielitaito hidastaa ja tukkii tiedonkulkua. Koululaitos on vanhanaikanen ja maassa on paljon yksityiskouluja tai katolisia kouluja. Maahanmuuttajille ei annettu mitään lisä- tai tukiopetusta minun siellä asuessani, en tiedä mikä on tilanne nykyään. Seurasin aikanaan tyttäreni koulunkäyntiä, mutta silloin koulussa ei vielä ollut näkyvää syrjintää muutamaa maahanmuuttajataustaista lasta kohtaan.
Minkälainen on ihminen, joka on valmis tappamaan itsensä ja aiheuttamaan samalla niin paljon tuhoa kuin suinkin viattomille lähimmäisilleen? Tällaisen henkilön täytyy tuntea syvää vihaa, pettymyksiä ja katkeruutta koko maailmaa kohtaan. Hän ei nähtävästi usko enää tulevaisuuteen, eikä näe toivoa parantaa omaa asemaansa vallitsevassa yhteiskunnassa. Tämä tuntuu käsittämättön pelottavalta ajatukselta.
Kuvitteleeko kamikaze-terroristi saavansa vihdoin arvostusta elämäänsä ajatuksesta, että hän pääsee lehtien palstoille, ja jää kuolemattomaksi marttyyriksi omiensa parissa terroritekonsa jälkeen. Koko maailman huomio on kohdistunut hetkeksi häneen, ja terroriteko herättää hetkeksi kauhua ja pelkoa tavallisten ihmisten keskuudessa. Näinkö pieni terroristi ajattelee? Mutta minkälainen tämä sankari sitten on todellisuudessa? Mielestäni hän on pieni raukka, joka ei ole löytänyt mitään ulospääsyä ongelmalliseen elämäntilanteeseensa. Sankari pikemminkin omissa harhoissaan. Paljon pohdin edelleen näitä kysymyksiä, joihin ei tunnu löytyvän yksiselitteisiä tai oikeita vastauksia! Onko Syyrian sota ja Isisin luoma Kalifaatti-valtio heidän toiveidensa paratiisi kuten juutalaisille oli aikanaan Jumalan antama lupaus olla valittu kansa ja antaa heille niin sanottu "Luvattu maa"?
Näitä synkkiä ajatuksia pakenin Helsingin Talvipuutarhaan ihailemaan luonnon loihtimia ihastuttavia kukkia ja henkilökunnan valmistamia iloisia pääsiäiskoristeita. Mieli virkistyi siellä joksikin aikaa, vaikka suru ihmiskunnan tulevaisuudesta jäi edelleen kytemään sieluni sopukoihin.
